6.Pakahduksista pettymyksiin

Donna nojasi seinään ja koitti kiivaasti saada henkeä. Hiljalleen hänen sykkeensä alkoi tasaantua ja hengitys taas kulkea.

Donna tunsi juosseensa liian lujaa. Ensi kerralla täytyisi siis ottaa rauhallisemmin.

Sisällä Donna laittoi hikiset lenkkivaatteet pyykkikoneeseen ja laski itselleen kylvyn. Olo alkoi hiljalleen normalisoitua, mutta Donna oli silti hiukan ihmeissään. Hän oli lisännyt liikuntaa neuvolalääkärin kehotuksesta ja ottanut tavaksi juosta joka aamu lyhyen lenkin. Tänä aamuna lenkki oli kuitenkin tuntunut fyysisesti rasittavammalta kuin aiemmin.

Raskauden aikana Donnasta oli tullut lähes hysteerinen terveydentilansa suhteen. Oli hän aiemminkin elänyt melko terveellisesti, mutta nyt hän katsoi kaiken todella tarkasti. Liikunta, lepo ja ravinto oli oltava oikeassa suhteessa. Donna kävi myös vaa'alla joka aamu. Hän tiesi että paino tulisi nousemaan raskauden myötä, mutta hän halusi pitää huolen ettei se nousisi liikaa.

Kylvyn jälkeen Donna meni syömään lounassalaattiaan. Aiemmin salaatit eivät olleet juurikaan osa Donnan ruokavaliota, mutta nyt hän söi niitä todella usein. Söi hän kyllä muutakin, eihän pelkkä salaatti voisi olla terveellistä vauvalle. Yhtäkkiä kesken syömisen Donna tunsi jotain outoa. Hän jäi hetkeksi kuulostelemaan tuntemuksiaan, hylkäsi sitten lautasen pöydälle ja ryntäsi makuuhuoneeseen Jaden luokse.

Donna katsoi Jadea vakavana.
-Minulla on sinulle tärkeää asiaa.

Jade sulki tietokoneen ja nousi ylös pöydän äärestä.
-Mitä nyt, onko sinulla tai vauvalla jokin hätänä?

Donna pudisti päätään hymyillen.
-Ei ollenkaan. Päin vastoin oikeastaan. Tunsin vauvan liikkuvan.

Jaden kasvoille puhkesi innokas hymy.
-Oikeasti? Saanko minäkin kokeilla?
Donna nyökkäsi ja ohjasi Jaden kädet kohtiin joista liikkeet tuntuivat parhaiten.

Hetkeen vauva ei liikahtanutkaan, mutta pian Jade tunsi aivan selviä vauvan liikkeitä ja se sai hänet hihkumaan innoissaan.

Donna kaappasi Jaden syleilyynsä.
-Ajatella, enää kolme viikkoa ja me saamme tietää että onko pikkuinen tyttö vai poika. Ei sillä että asialla olisi mitään väliä, mutta kyllä minä ainakin haluan tietää.

Jade nyökkäsi.
-Niin minäkin. Sitten meidän on helpompi alkaa miettiä hänelle nimeä.
***

Donnan raskaus eteni hyvää vauhtia ja rakenneultrapäivä koitti hyvin pian. Sinä aamuna aurinko paistoi kirkkaasti. Säteily peilasi erinomaisesti niin Donnan kuin Jadenkin mielialaa.

Muutamassa viikossa Jadesta oli kuoriutunut melkoinen lepertelijä ja hän oli välillä niin tohkeissaan vauvalle jutellessaan että se sai Donnankin huvittumaan.
-Voi pikkuinen, tänään me saamme tietää että oletko sinä tyttö vai poika. Sitten voimme keksiä sinulle nimen, jonkun oikein ihanan ja suloisen.

Donna nauroi heleästi.
-Voi kulta, tuo on todella suloista mutta vauva tuskin kuulee vielä yhtään mitään.

Jade kumartui lähelle Donnan vatsakumpua kuulostelemaan vauvan liikkeitä.
-Äläs nyt, minä luin yhdestä vauvaoppaasta että vauvan kuulo alkaa kehittymään raskauden puolivälin paikkeilla ja sinähän olet jo puolivälissä.

Kun lopulta tuli aika mennä sairaalalle niin Donnaa alkoi taas jännittää. Suurimman osan muusta ajasta hän pystyi olemaan rennosti, mutta sairaalaympäristö sai aina pelon nousemaan pintaan.

Jade koitti kuitenkin tehdä parhaansa pitääkseen Donnan rauhallisena.
-Hyvin se menee. Jos siellä olisikin jotain vakavaa niin eiköhän se olisi tähän mennessä jo huomattu.

Donna nyökkäsi epävarmana mutta pudistikin sitten yhtäkkiä päätään.
-Mutta entä jos jotain on kuitenkin jäänyt huomaamatta? Vaikka joku todella vakava aivovaurio tai jotain.
Jade pudisteli päätään.
-Vauva on tähän mennessä kehittynyt täysin normaalisti. Ei pikkuinen ole voinut ihan vain yhtäkkiä itsestään vammautua.

Jade silitteli Donnan olkapäätä.
-Meidän vauvalla on kaikki hyvin, olen varma siitä. Ja jos ei olekaan, niin nytpähän saamme asiaan ainakin varmuuden ja voimme alkaa hoitaa sitä.

Onneksi Donnan ei tarvinnut panikoida pitkään, sillä hyvin pian odotustilaan asteli nuori, tummatukkainen naislääkäri.
-Oletteko te Donna ja Jade Leeds?
Jade ja Donna nyökkäsivät.
-Hauska tutustua. Minä olen Harriet Thompson ja teen tänään teidän vauvallenne rakenneultaäänitutkimuksen. Tulkaa mukaan niin minä saatan teidät tutkimushuoneeseen.
Harriet lähti johdattamaan Jadea ja Donnaa kohti tutkimushuonetta. Kävelymatkan aikana Harriet kertoi että Donnaa aiemmin saman raskauden aikana tutkinut neuvolalääkäri Travis Clark oli toisella puolella maata koulutusseminaarissa puhumassa ja Harriet sijaistaisi häntä sen ajan. Useamman pitkän käytävän, käännöksen ja parien portaiden jälkeen he saapuivat vihdoinkin oikealle osastolle.

Tutkimushuoneessa Harriet viittoi tutkimuspöytää päin ja käänsi katseensa Donnaan.
-Sinä voit käydä jo makaamaan tuohon, minä tarkistan vielä tietokoneelta muutamia juttuja ennen kuin aloitamme tutkimuksen.

Donna kapusi tutkimuspöydälle ja jäi makaamaan siihen käsi vatsan päällä. Hän vaikutti edelleen hyvin rauhalliselta, mutta todellisuudessa hän oli äärimmäisen jännittynyt.

Jadekin alkoi olla lähes yhtä jännittynyt kuin Donna. Hän haki huoneen toiselta laidalta tuolin tutkimuspöydän jalkopäähän ja istahti siihen. Jade halusi nähdä tutkimuksen lähietäisyydeltä mutta ei kuitenkaan olla tiellä.

Kun Harriet oli saanut Donnan potilastiedot tarkistettua niin hän nousi ylös koneensa äärestä ja kääntyi katsomaan pariskuntaa.
-Onko teillä vielä jotain kysymyksiä ennen tutkimuksen aloittamista?
Jade ja Donna pudistivat päätään.
-Hyvä on, minä aloitan sitten.

Kun Harriet oli saanut ultraäänen tehtyä niin hän kääntyi katsomaan Jadea ja Donnaa rauhoittelevasti.
-Nämä tulikin jo käytyä kertaalleen läpi tuossa tutkimuksen aikana, mutta sanotaan nyt vielä kertaukseksi että mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Teidän vauvanne kasvaa ihan viikkojen mukaan ja on täydellisen terve. Sain myös selville vauvan sukupuolen. Haluatteko kuulla?

Donna oli helpottunut kuultuaan Harrietilta että vauva on terve, mutta silti hän oli vieläkin todella jännittynyt. Nyt he saisivat tietää.
-Kerro vain.

Harriet hymyili iloisena.
-Teistä on tulossa pienen pojan vanhemmat.

Jade ryntäsi välittömästi Donnan luokse ja asetti kätensä hänen vatsalleen.
-Voi miten ihanaa! Meille tulee pieni poika...

Donna katsoi Jaden intoa hymyillen. Hän yritti näyttää päällepäin rauhalliselta, mutta onnenkyyneleet olivat lähellä valua hänen silmistään.

Jade meni kysymään Harrietilta yhden mieltään vaivaavan asian.
-Onhan poika varmasti terve? Donna on miettinyt sitä niin paljon ja kyllä minäkin pelkään ajoittain että jokin on pielessä...

Harriet hymyili rohkaisevasti. Tilanne oli tuttu hänelle, hän oli nähnyt uransa aikana varmaan satoja odottavia äitejä jotka pelkäsivät jatkuvasti jotakin.
-Teidän pojallanne on kaikki täysin kunnossa. Hän on hyvän kokoinen viikkoihin nähden eikä mitään rakennepoikkeavuuksiakaan löytynyt.

Harriet teki Donnalle vielä joitakin tutkimuksia ja piti sitten pienen keskustelutuokion sen jälkeen.
-Terveydentilasi vaikuttaa oikein hyvältä, itseasiassa hämmästyttävän hyvältä noin iäkkääksi odottajaksi.
Samassa Harriet tajusi että miltä hänen sanansa oikein kuulostivat.
-Anteeksi, en minä tarkoittanut että sinä olisit jotenkin todella vanha, mutta kyllähän 38 on aika korkea ikä ensisynnyttäjälle.

Donna vain katsoi Harrietia hymyillen. Joku olisi voinut luulla että Donna olisi hermostunut Harrietin juttujen vuoksi, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Jokin selittämätön tyyneys oli  vallannut Donnan ja hän oli päättänyt ettei stressaisi enää mistään.
-Ei se mitään, en minä ottanut sitä ilkeästi ja kyllähän sinä olet oikeassa siinä että se on aika paljon.

Harriet nyökkäsi tyytyväisenä.
-Hyvä. Tohtori Clark palaa takaisin ensi viikolla niin me emme varmaankaan enää tapaa, joten haluan toivottaa teille oikein paljon onnea loppuodotukseen.
***

Jade oli tietysti kuullut lääkärin sanat heti tutkimushuoneessa, mutta ne iskostuivat kunnolla hänen päähänsä vasta kotipihassa ja Jade suorastaan häkeltyi.
-Mieti. Me saamme pojan. Kuinka ihanaa!

Donna vain nyökytteli ja hymyili.
-Niin. Niin on.

Jade kaappasi Donnan käsiensä varaan, pyöräytti hänet ympäri ja suuteli häntä Donnan kikattaessa heleästi. Se hetki tuntui molemmille niin iloiselta ja onnelliselta että he eivät uskoneet enää minkään voivan pilata sitä.

-Pitäisikö meidän juhlistaa tätä jotenkin? Lähdetään vaikka johonkin.

Donna nyökkäsi.
-Lähdetään vaikka rannalle. Olisi ihana päästä uimaan kun en ole aikoihin käynyt.

Rannalla ollessaan naiset eivät paljoa jutelleet. He vain katselivat toisiaan onnellisina hymyillen. Sillä hetkellä kaikki oli hyvin. Heidän elämässään ei ollut mitään huonoa tai ikävää.

Jadekaan ei jaksanut enää stressata että millainen äiti hänestä tulisi. Hän tiesi että ainoastaan aika näyttäisi sen, joten asiasta huolehtiminen olisi täysin turhaa.

Donnan mieleen muistui se vauvaa odottava pariskunta minkä hän oli nähnyt rannalla joskus. Mitäköhän heille ja heidän vauvalleen mahtoi nyt kuulua?

Donnasta tuntui erittäin hyvältä että hän sai nyt itse olla se joka odotti vauvaa ja jonka puoliso hääräsi innoissaan ympärillä.
***

Jade oli tottunut jo elämässään siihen että kaikki asiat menevät jollain tavalla pieleen ennemmin tai myöhemmin. Joskus se oli hänen omaa syytään ja joskus vikaa ei ollut kenessäkään, asiat vain menivät pieleen.

Donna sätti itseään ankarasti. Hän oli lukenut netistä jo ennen raskautta ja varsinkin raskauden aikana raskausmyrkytyksestä kertovista oireista, ja silti hän ei tajunnut heti mistä oli kyse. Painonnousu, kivut, kohonnut verenpaine...Miten hän ei voinut tajuta?

Jade ja Donna istuivat sairaalan odotusaulassa odottamassa laboratoriokokeiden tuloksia. Niistä selviäisi paljon. Nyt Jade ja Donna saivat vielä kärsiä epätietoisuudesta.

Donna oli itkuinen ja paniikissa. Häntä pelotti niin paljon. Pelko ja paniikki saivat aikaan epärealistisia ajatuksia, puheita ja itsesyytöksiä.
-Anteeksi että minä tapoin meidän vauvan. Sinä varmasti vihaat minua nyt.

Jade oli peloissaan paitsi vauvan niin myös Donnan puolesta. Donnakin oli vaarassa jos kyseessä oli se mitä epäiltiin. Lisäksi Jadea huolestuttivat Donnan puheet.
-Rakas, kukaan ei ole kuollut. Et sinä etkä vauva. Eikä tämä ole todellakaan millään lailla sinun vikasi. Ei tämä ole kenenkään vika.

Pariskunnan ei onneksi tarvinnut panikoida kovin kauaa kun Donnaa aiemmin raskauden aikana hoitanut lääkäri Travis Clark asteli odotustilaan.
-Donna, minulla on nyt sinun laboratoriokokeidesi tulokset. Tulkaa mukaani niin kerron lisää.

Travis alkoi kertoa laboratoriokokeiden tuloksista rauhallisena mutta vakavana. Hän halusi puhua suoraan ja kiertelemättä.
-Tilanne on se että sinulla on raskausmyrkytys ja tila on menossa erittäin huonoon suuntaan. Mitään vakavaa tai peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut, mutta sekä sinun että vauvan hengen kannalta paras ratkaisu olisi tehdä sektio mahdollisimman pian.

Travisin sanat eivät saaneet Donnan paniikkia lievenemään yhtään, päinvastoin. Nyt Donnalla oli vielä lisää pelonaiheita.
-Mutta...Laskettuun aikaan on vielä melkein kuukausi. Vauva ei voisi selvitä sektiosta.

Travis katsoi Donnaa ilmeettömänä.
-Se on totta että vauva syntyisi keskosena, mutta mahdollisuudet selvitä ovat oikein hyvät. Raskaus on kuitenkin edennyt jo viikolle 36. Jos sektio tehdään pian niin sinä ja vauva selviäisitte erittäin todennäköisesti, mutta jos operaatiota venytetään yhtään pidemmälle niin en voi taata teidän kummankaan selviämistä.

Jade laski kätensä rohkaisevasti Donnan olkapäälle.
-Kulta, sinä olet vahva ja selviät tästä aivan varmasti. Jos poika tulee luonteeltaan yhtään sinuun niin hänkin on taistelija. Te tulette selviämään tästä molemmat.
Donna nyökkäsi epävarmana.
-Tehdään niin kuin vauvan kannalta on parasta.

Travis nyökkäsi tyytyväisenä ja alkoi puhua Donnalle.
-Vien teidät seuraavaksi tarkkailuhuoneeseen ja annan sinulle esilääkkeen. Vauvan sykettä seurataan sen aikaa kun leikkaussalia valmistellaan. Sitten hoitaja tulee hakemaan sinut leikkaukseen ja ohjaa vaimosi takaisin odotusaulaan. Normaalitapauksessa sektiossa saisi olla tukihenkilö mutta nyt en voi sallia sitä koska tilanne on aika vakava.

Tarkkailuhuoneessa monitori seurasi sekä Donnan että vauvan sykettä. Jade tuijotti monitoria tiiviisti ja seurasi siinä näkyviä muutoksia.

Donna makasi sängyllä hämmästyttävän rauhallisen oloisena. Äskeisestä pelosta ja paniikista ei ollut nähtävissä jälkeäkään. Jade arveli että se oli hyvin pitkälti esilääkkeen ansiota.

Jade oli edelleen todella peloissaan mutta hän ei halunnut näyttää sitä ettei Donna alkaisi panikoimaan uudestaan. Nyt olisi parasta että Donna pysyisi mahdollisimman rauhallisena.

Esilääkkeen aiheuttaman väsymyksen vuoksi Donna oli ollut hiljaa lähes koko tarkkailuhuoneessa vietetyn ajan, mutta yhtäkkiä hän alkoikin puhua.
-Jos leikkauksessa tulee jotain komplikaatioita niin pidä huoli että he pelastavat vauvan hengen ennen minua.

Jade pudisti päätään epäuskoisena.
-Ei siellä mitään tule. Te molemmat selviätte.

-Mutta jos jotain tulee.
-Hyvä on.

Heidän ei onneksi tarvinnut odottaa kauaa kun hoitaja tuli pyörätuolin kanssa ja lähti kuljettamaan Donnaa kohti leikkaussalia. Jade jäi tarkkailuhuoneeseen odottamaan. Pian se sama hoitaja palasi ja ohjasi Jaden odotusaulaan.

Kello alkoi jo lähestyä yötä joten Jade oli odotusaulassa yksin. Jade piti sitä hyvänä asiana. Hän ei tykännyt purkaa tunteitaan muiden kuin Donnan nähden ja nyt hän ei kyennyt enää hillitsemään itseään.

Jade romahti huoneen nurkkaan tärisemään ja nyyhkyttämään. Hän pelkäsi Donnan ja pojan puolesta niin paljon. Travis oli vakuutellut että kummatkin selviäisivät, mutta Jade ei kyennyt uskomaan siihen. Niin paniikissa hän oli. Selviämisen lisäksi Jadea pelotti se että hän ei laisinkaan tiennyt mitä hän tekisi jos jompikumpi ei selviäisi. Jade ei todellakaan tiennyt.
*****

Donnan raskaus sujui hyvissä merkeissä lähes loppuun asti, mutta sitten ilmaantui ongelmia ja nyt sekä Donna että heidän poikansa ovat vaarassa. Miten leikkauksessa käy, selviävätkö Donna ja poika? Entä jos poika selviää mutta Donna ei niin miten Jade sitten pärjää? Tai toisinpäin, miten Donna ja Jade pärjäisivät? Vaihtoehtoja on monia, ensi osassa nähdään miten tässä lopulta käy.